Johdanto
Globalisaation ja Euroopan integraatioprosessin myötä eurooppalaiset yhteiskunnat ovat kokeneet suuria maahanmuuttoaaltoja, jotka ovat tehneet niistä monimuotoisempia. Tästä johtuen eräs Euroopan maiden tämänhetkisistä haasteista on kansalaisten sopuisa yhteiselo lisääntyvien ennakkoluulojen, muukalaisvihan ja suvaitsemattomuuden keskellä.
Murcian maakunnasta löytyy tyypillinen esimerkki tästä maahanmuuttoprosessista. Kymmenen vuotta sitten maakunnan asukkaista vain yksi prosentti oli ulkomaalaisia, ja tämäkin pääosin kehittyneestä osasta Eurooppaa. Tänään, maahanmuuttajien osuus väestöstä on 12,3 %, ja tulijoiden lähtömaat ovat hyvin erityyppisiä. Suurin osa saapuu Maghrebin alueelta (lähinnä Marokosta) ja Latinalaisesta Amerikasta (lähinnä Ecuadorista), mutta mukana on yhä enemmän ihmisiä Itä-Euroopasta ja Sarahan eteläpuolisesta Afrikasta.
Murcian maakunnassa lukumäärällisesti merkittävimmän ulkomaalaisen yhteisön muodostavat ecuadorilaiset. Vuoden 2006 virallisen tilaston mukaan maakunnassa on 55 624 ecuadorilaista, mikä vastaa 4,16 % koko maakunnan väestöstä. Tämä tarkoittaa, että Murcian maakunnan ulkomaalaisista 33,7 % on ecuadorilaisia. Lisäksi on huomioitava, että nämä luvut eivät sisällä laittomia maahanmuuttajia, jotka elävät varsin vaarallisissa olosuhteissa.
Ryhmä Murcian San Antonion katolisen yliopiston (UCAM) antropologian laitoksen tutkijoita on tarkastellut maahanmuuttajien oloja yli neljä vuotta. Ecuadorilaisen yhteisön merkittävästä koosta johtuen päätimme aloittaa projektin, joka tarkastelee eri näkökulmista ecuadorilaisten ja espanjalaisten yhteiseloa.
Video
Yhteystiedot
University of Murcia
Campus de los Jeronimos s/n
30107 Guadalupe (Murcia)
SPAIN
www.ucam.edu
