Toteutus

Projekti toteutettiin Humakissa kahtena yhteisötaidekurssina, yksi kurssi kumpanakin projektivuotena. Peruslähtökohdiltaan kurssit olivat samanlaiset, mutta joitain erojakin toki oli. Kurssit toteutettiin runsaasti kontaktiopetusta sisältävinä oppimisprojekteina.

Molempiin kursseihin kuului foorumiteatteritapahtuma, perehdyttiin Suomessa asuvien vähemmistökulttuurien asemaan, erityisesti venäläisten (projektin ensimmäinen vuosi) ja kurdin (projektin toinen vuosi) ja valtaväestön suhteeseen. Molemmat tapahtumat järjestettiin Humakin ulkopuolella Helsingissä, ensimmäinen Richardinkadun kirjastossa ja toinen Kurdistan keskuksessa.

Ensimmäisen kurssin aikana opiskelijoilla oli sekä järjestettyjä että epävirallisia tapaamisia venäläiseen vähemmistöön kuuluvien kanssa. Tärkeimmät yhteistyötahot olivat Venäläisen työn keskus, joka toimii Helsingin ortodoksiseurakunnan yhteydessä, Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus, Kansainvälinen kulttuurikeskus Caisa sekä Venäläinen Sadko-klubi ry. Lisäksi opiskelijat haastattelivat yhteensä 21 venäjänkielistä henkilöä.

Kurssin alussa Collective Creation / Story Telling –menetelmän avulla opiskelijat tutkivat omia käsityksiään suomalaisuudesta, sekä ennakkoluulojaan venäläisiä ja muita vähemmistöjä kohtaan. Tähän osuuteen osallistuivat myös Humakin vaihto-opiskelijat, jotka tuolloin olivat olleet Suomessa ainoastaan pari viikkoa.

Kurssin lopussa järjestettiin foorumiteatteriatapahtuma, jossa opiskelijat esittivät kolme kohtausta. Kohtausten teemat olivat nousseet opiskelijoiden tekemistä haastatteluista. Yleisöä tapahtumassa oli noin 30, ei kuitenkaan yhtään venäläistä. Tapahtuman markkinointi ei onnistunut riittävän hyvin, vaikka siitä tapahtuma mainittiin kyseisen päivän Helsingin Sanomissa.

Jälkimmäinen kurssi alkoi niin ikään foorumiteatterityöpajalla. Siihen osallistuivat myös Humakin vaihto-opiskelijat, jolloin työkieleksi muodostui englanti. Työpajan päätteeksi oli eräänlainen harjoitusfoorumiteatteri, jossa opiskelijat tutkivat omia kokemuksiaan.

Työpajajakson jälkeen opiskelijoilla oli vapaamuotoisia tapaamisia maahanmuuttajien kanssa materiaalin saamiseksi varsinaiseen foorumiteatteritapahtumaan. Haastattelujen pohjalta syntyi kaksi kohtausta. Sen jälkeen, kun esityspaikaksi päätettiin vaihtaa Kurdistan keskus, kohtauksia muokattiin paremmin kurdeille ja muslimeille sopiviksi sekä luotiin kokonaan uusi kohtaus. Tapahtumassa oli noin 30 osallistujaa, joista kolmannes kurdeja. Tapahtuma oli onnistunut, vuoropuhelu näyttelijöiden ja osallistujien kesken oli aktiivista ja useita ratkaisumahdollisuuksia käsiteltyihin ongelmiin kokeiltiin. Video tapahtumasta löytyy tästä käsikirjasta.

Video

Luento 16:25
Iso | Pieni
00:00 - 04:46 Iso | Pieni
04:46 - 11:45 Iso | Pieni
11:45 - 16:25 Iso | Pieni

Fooorumiteatteritapahtuma 25:08
Iso | Pieni
00:00 - 02:10 Iso | Pieni
02:10 - 09:31 Iso | Pieni
09:31 - 16:07 Iso | Pieni
16:07 - 22:55 Iso | Pieni
22:55 - 25:08 Iso | Pieni