Aikataulu
Teoreettinen näkökulmamme perustuu Tahar Ben Jelloun vuonna 1997 kirjoittamaan isän ja tyttären väliseen dialogiin Le Racisme expliqué à ma fille (saksaksi Papa, was ist ein Fremder?). Tekstin lukeminen auttoi opiskelijoita avaamaan mielensä ja keskustelemaan vapaasti esimerkiksi seuraavista kysymyksistä: ”Millainen on kulttuuri-identiteettini?”, ”Millainen on kansallinen identiteettini?” ja ”Mikä on kotimaani?” Opiskelijat muistelivat kokemuksiaan syrjinnästä ja sorrosta.
Työstimme aihetta suurin piirtein kaksi kuukautta. Vertailimme erityisesti perherakenteita, perhearvoja, nuorisokulttuureja sekä satuja.
Projektin seuraavassa vaiheessa toteutimme intensiivisen projektiviikon, jossa hyödynnettiin eri ilmaisumuotoja, kuten teatteria, musiikkia, tanssia, maalausta, valokuvausta, kirjoittamista ja kuvanveistoa. Lisäksi teimme dokumenttiohjelman, joka esitteli valokuvia, piirustuksia, lauluja, videoita, veistoksia ja maalauksia. Projektin kolmannessa osassa teimme DVD:n, joka sisältää projektiviikon tärkeimmät kohdat saksaksi ja englanniksi.
Opiskelijoista oli erittäin kannustavaa huomata, että nuoret muissa Euroopan maissa keskustelivat samoista kysymyksistä, ja että he saattoivat esittää kysymyksiä ja keskustella projektin tuloksista Internetin ja videokonferenssien välityksellä. Lisäksi sekä opettajat että opiskelijat huomasivat, että projektiviikolla oli voimakas ja pitkäaikainen positiivinen vaikutus opiskelumotivaatioon. DKH ja ZEB hyödynsivät positiivisia tuloksia tiedotustoiminnassaan.

