Toteutus

Projekti oli maisterin tutkinnon opintojen osa ”Kulttuuri ja perinteet”, joka oli yksi monista valinnaisista aihepiireistä. Projektin laajuus oli 10 op. Se lisättiin opetussuunnitelmaan, mutta ainoastaan muutama opiskelija valitsi sen.

Projektin ensimmäisenä vuonna opiskelijat valitsivat ja työstivät seuraavia aiheita:

  • Sulatusuuni (Melting Pot)
    Tavoitteena oli saattaa yhteen eri kansallisuuksia edustavia kulinaristeja/kokkeja, jotka voisivat kehittää yhteisen ruokalistan neutraalissa ympäristössä. Heitä kuvattiin ruokalassa (melko neutraali paikka missä maassa tahansa).
  • Paatos?
    Elokuva palauttaa mieliin Algeriassa siirtomaa-aikaan syntyneen ranskalaisen väestön, jonka oli poistuttava maasta dramaattisissa olosuhteissa konfliktin päättyessä. Kertojina ovat maasta lähteneiden lapset. Molemmat sukupolvet pohdiskelevat paikkaansa täällä ja siellä.
  • Keskustelu
    Neljän eri maasta (Egypti, Libanon, Espanja ja Kiina) kotoisin olevan Erasmus-opiskelijan keskustelu tallennettiin. Opiskelijat vaihtoivat ajatuksiaan uudesta opiskelukaupungistaan ja siitä, minkälaiseksi he kokivat asemansa ulkomaalaisena toistensa ja ranskalaisten joukossa.
  • Lasten näkökulma
    Eri taustoista olevia lapsia (6–8-vuotiaita) videoitiin vapaa-ajan keskuksessa. Lapset keskustelivat siitä, mitä ’toiseus’ tarkoittaa, ja kuvasivat ajatuksiaan maalaten.

Projektin toisena vuonna opiskelijat toteuttivat viisi videoteosta:

  • Tšekkiläinen tango (Czech Tango)
    Teos kuvaa Ranskaan saapunutta tšekkiläistä tyttöä ja hänen intohimoaan tangoa kohtaan.
  • Beniniläisen taiteilijan elämä
    Jean de Dieu Hanou on itseoppinut taiteilija. Hän maalaa, veistää ja opettaa grafiikkaa Cotonoussa. Hänen ateljeehensa sijoitettu elokuva tarkastelee taiteilijan päivittäistä työskentelyä sekä hänen tapaansa kokea ympäristö ja välittää se maailmalle.
  • Vankilapako rap-musiikin avulla
    Amiensin vankilan nuorisovangit kertovat elämästään ja tulevaisuuden toiveistaan rap-levyllä, joka pullopostin tavoin luo yhteyden ulkopuoliseen maailmaan.
  • Poikkikulttuurisia tarinoita
    Tarkoitus on kerätä, vertailla ja kohdata tarinoita eri maista ja kulttuureista. Tietolähteinä toimivat Amiensin ulkomaalaiset opiskelijat. Tarinat esitetään yleisön edessä, mikä edesauttaa opiskelijoiden tutustumista toisiinsa.
  • Mitä on ’toiseus’?
    Kaksi opiskelijaa haastatteli ihmisiä kadulla tiedustellen ’toiseuden’ merkitystä.

Kuvaukset saatiin valmiiksi, mutta materiaalin editointi on osalla vielä kesken. Osa opiskelijoista osoittautui teknisesti taitaviksi, mutta osalle tekniset ongelmat olivat liian suuria. Tästä syystä päätimme näyttää kaksi elokuvaa, jotka edustavat parhaiten heidän työtään: Melting Pot (Sulatusuuni) sekä Czech Tango (Tšekkiläinen tango).

Näitä elokuvia yhdistää kysymys, miten yhteiskunta tehdään mahdolliseksi. Voidaanko yhteistä maailmaa rakentaa sekoittamalla eri kulttuureja?

Video

Sulatusuuni (Melting Pot) 58:24
Iso | Pieni
00:00 - 09:51 Iso | Pieni
09:51 - 18:54 Iso | Pieni
18:54 - 27:49 Iso | Pieni
27:49 - 38:07 Iso | Pieni
38:07 - 48:11 Iso | Pieni
48:11 - 58:24 Iso | Pieni

Tšekkiläinen tango (Czech Tango) 13:27
Iso | Pieni
00:00 - 08:18 Iso | Pieni
08:18 - 13:27 Iso | Pieni

Tiedostot

Melting Pot - suunnitelma
Englanniksi, pdf (32 kB)

Czech Tango - suunnitelma
Englanniksi, pdf (26 kB)